sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viherrakentajan testiaita

 Elävä pajuaita ja parit muut punonnat


Sadepäivä, mikä mainio syy päivittää blogia sekä aamupäivällä että iltapäivällä! Johan se oli yksi kesäpäivä eilen, nautitaan sen muistelusta. Tuleva Jussi-viikko vaikuttaa ennusteiden mukaan viileältä ja sateiselta. Eikä yhtään harmita, ettei vielä ole kesäloma, kun katsoo sääennusteita.
 

Sateesta tykkää kovastikin viikko sitten maahan istutettamani punottu pajuaita. Juurtuakseen ja henkiinjäädäkseen se tarvitsee paljon kosteutta ja vettä. On ihan legendaa, että paju kasvaisi missä ja miten vaan.

 
Pajuaita muodostuu viidestä elementistä, kukin noin 60 cm leveitä. Elementit olivat vesiammeessa juurtumassa pari viikkoa ennen maahan istuttamista. 

 
Ristikkoina kulkevat ohuemmat pajut ovat osin kuivuttaneet latvojen hiirenkorvat, mutta varsissa on paljon eläviä silmuja. Toivoa eloon jäämisestä siten on vielä.


Sen sijaan reunojen paksut tolpat ovat kovin elinvoimaisia ja työntävät uutta alkua silmuista. Vähän vaikeaa hahmottaa kirkkaassa säässä vihreää taustaa vastaan otetuista kuvista.


Istutuksessa laitoin vielä ylimääräiset tolpat jokaisen elementin väliin ja aidan päätyihin. Yhteensä aitaa on noin 3 metriä. Jos tämä auringonotonsuojaksi tarkoitettu testiaita juurtuu ja alkaa kasvamaan, niin teen ensi keväänä tien puolelle vastaavanlaista aitaa tontin reunaan.


Samana päivänä urakoin vielä joitakin kukkatukia, kun punotutti niin vietävästi. Pari kartiota kukkaistutuksia varten. Näitä ei koskaan voi olla liikaa.


Pajut olivat jo melko "karvaisia", kun kesä oli jo aluillaan ja piiskoissa paljon lehtiä. Viikossa ne ovat kuvaneet ja nyt on helppo karistaa "roskat" pois. Näiden ei ole tarkoitus pysyä elossa ja kasvaa, siksi ne saavat kuivaa ennen paikalleen asettamista.


Nyt (ehkä) alkaa pieni paju- ja punontatauko :-) Vannomatta paras!

2 kommenttia:

  1. Nyt sopivasti sadekuuroja niin istutukset kasvavat, väliin aurinkoa ja saadaan kesääkin viettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin - eiköhän Suomen kesä ole mainio tähän hommaan :-D

      Poista