keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Texvex kierrättää tekstiilit

Tekstiilimateriaalia kilohintaan

Viime viikolla vietin puolikkaan työpäivän Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Forssan kampuksella ompelukahvilassa ja käsitöiden po up myyntitapahtumassa. Kaksipäiväinen tapahtuman järjestäjinä oli mm. Poistaripajahanke. 

Texvex -poistotekstiilipajasta oli paikalle tuotu paljon kankaita, nappeja, vetoketjuja yms. ompelutarvikkeita. Niitä sai tapahtumassa käyttää vapaasti. Paikalla oli 16 ompelukonetta ja muutama ohjaaja. Työpaikalta lähtiessä lupasin tehdä opintoja aloittamassa olevalle työkaverille kynäpussin. Ja sen myös tein.


Aikamoinen tohina oli ja posket hehkuen siellä muiden joukossa ompelin. Pussi tuli valmiiksi kaikkine virheineen. Tärkeintä oli olla mukana ja verkottua ihmisten kanssa.


Samassa yhteydessä kävin Forssan Texvexissä. Mainio paikka tekstiilien kierrätykseen. Toimiva ja yksinkertainen hinnoittelu. Kaikki 4 € / kilo, niin vaatteet, verhot, lakanat, kuin kankaatkin. Ja kierrätysfarkku vain 1 € / kg. Ja jos oikein monta kiloa ostaa kerralla kilohinta puolittuu neljästä kahteen euroon.

Suuri osa kankaista oli tuolloin kuskattuna Kehräämölle ompelukahvilaan, mutta yhden 70-luvun damastipöytäliinan ja villakankaisen mekon löysin kotiin vietäväksi. 120 x 120 cm pöytäliina 500 g eli 2 €, ei paha. Saattaa päätyä hameeksi.


Mekko 400 g eli 1,60 € olikin sitten ihan löytö. Ohutta villakangasta. Päällystetyt napit. Kankaasta ommellut napinsilmut. Tästä mekosta kuulette vielä. Kun ensin vähän tuunaan mm. kirjomalla.


Mikä ihmeen Texvex?

 

Texvex poistotekstiilipankit ovat Forssan ja Loimaan kaupunkien nuorten työpajojen tekstiilikierrätyspisteitä. Niissä vastaanotetaan kuluttajilta kuivaa ja puhdasta poistotekstiiliä. Siis sellaisia tekstiilejä, jolla on vielä elämää edessään sellaisenaan tai tekstiilit joka ehkä muuten päätyisivät kaatopaikalle.

Texvexissä tekstiilit lajitellaan ja myydään tai luovutetaan eteenpäin. Texvexistä kuka tahansa voi hankkia edullista materiaalia omiin projekteihinsa.

Texvex poistotekstiilipankkien avulla saadaan vähennettyä kaatopaikoille joutuvan tekstiilien määrää. Lisäksi tuetaan nuorten työllistymistä ja kehitetään seudun kierrätystä. Ja saadaan tekstiili uudelleen kiertoon kädentaitajien kautta. Mun sydäntä lämmittää tällainen konsepti.

Texvexien yhteystiedot ja aukioloajat


Texvex Forssa:
Perkiöntie 3 30300 Forssa
 040 1596303
Ma-pe 8-15.30, joka kuukauden 1. Tiistai 8-19

Texvex Loimaa:
Leppäkuljunkatu 2, 32200 Loimaa
050 3119061
Ma- ke 9-14

Texvexit ovat ovat osa poistaripajahanketta. Tutustu tarkemmin:


ja Poistaripajan Facebook-sivuilla:  https://www.facebook.com/poistaripaja?fref=ts

Kun samalla viikolla sain ostaa edullisesti mainioita Lepaalla kasvatettuja maisseja, niin pakko kehua, että ihan paras työpaikka minulla HAMKissa.


mainiota sadonkorjuun aikaa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti