Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. lokakuuta 2016

ISOt, ajat ja aukot

Valokuvauksen tekniikka ja neulomisen nopeus


Jokunen viikko sitten olin digijärkkärikameran kanssa kansalaisopiston kurssilla. 70-luvulla filmikamerakaudella opitut järkkärisäädöt olivat hautautuneet mahdollisimman syvälle päähän. Ei käytettävään osaan.


Digijärkkäri minulla on ollut nyt puoli vuotta. Kutakuinkin käyttämättömänä. Säädöt on ollut hukassa ja automaattisäädöillä kuvien taso ei ole ollut tyydyttävä. Parin kokeilun jälkeen olen aina valinnut helpon tien ja kuvannut digipokkarilla, puhelimella tai tabletilla.

 

Ensin asia tuntui ihan kaoottiselta, mutta 1,5 päivän kurssin loppusuoralla tapahtui muutama niksahdus aivoissa. Loksahduksia seurasi innostus. 



Ja nyt on jo jotenkin hanskassa osin ohjatut säädöt. Ei siis enää automattisäädöillä kuvaamista, eikä myöskään täysin käsisäädöin. Joko aika tai aukko valittuna ja toisen säätöä. Efektejä pitkällä ajalla. Syvyys-terävyys valintoja aukkoja säätäen. ISO-säädöillä herkkyyttä. 



Vaatii kyllä toistuvaa harjoittelua, että jää hyvä muistijälki ja jonkinlainen ajattelun automatiikka. Voi keskittyä sommitteluun paremmin, kun tekniikka ensin hallussa. 



Harjoittelin auringonkukkapellolla. Hiljainen kansa oli hyvin läsnä, eikä turhaan hötkyillyt.



Sitten neulomiseen.

Eilen oli hohtoneulonnan sm-kisat Wetterhoffin talossa. Osallistuin kolmatta kertaa. Siitäkin huolimatta, että jo ekalla kerralla tunnistin, ettei ole mun laji paksuilla muovipuikoilla tikuttaminen. Huvin ja yhteisöllisyyden vuoksi lähden kuitenkin mukaan aina, kun aikataulut sallivat.

Mehukekkerit blogin Veera otti hienoja pitkän kuvausajan kuvia blogipostaukseensa eilisestä kisasta. Käyppä vilkaisemassa Mehukekkereistä hohtoneulonnan postausta ja hienoja valojuovakuvia.

Mun aikaisempien osallistumisten postaukset ovat vuodelta 2012 ja vuodelta 2014. Nyt jäi kuvat kokonaan ottamatta. Sain neulottua 23 kerrosta eli 9 kerrosta vähemmän kuin voittaja. On ne sukkelia todellisia vauhtitaitureita! Ja nuo minun aikaansaannokset näyttävät olevan samanlaisia joka kerta eli olen jämähtänyt tuohon 23 kerrokseen :-) ja joka toisen vuoden osallistumisrytmiin. Mitenkähän menee ensi vuosi?

Hieno fiilis, kun olin kuitenkin mukana ja nyt omistan uuden lukutaidon. Valokuvien lukutaidon. Ja varsin tyytyväinen olen näihin ekoihin harjoitelmiin. Tosin oli kauniit ja rauhalliset kuvattavatkin.






Kumpa lokakuu olisi yhtä aurinkoinen kuin syyskuu!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sadetakki vaiko kesähuivi

Keltaista kuitenkin


Keväisellä Madeiran matkalla kuljetin keltaista sadetakkia repussa päivät pitkät.


Sadetakki toimi hyvänä sateettomuus takuuna.


Vain kerran joutui tositoimiin. Vähäksi aikaa kasvipuutarhassa.


Muuten sai olla repussa, paitsi kun piti ottaa keltaisia kuvia harmaalla rannalla.


Onneksi on joustava ja kaikkeen kummaan tottunut kumppani.
 

Kuvia tuli ja ohikulkijat pyörittivät silmiään.


No nyt on kesä Suomessa. Väliin on sadetakki tarpeen, pääosin ei.
 

Kesäaurinkoa houkuttelen esiin aurinkohuivilla. Keltaista ja toki myös vihreää.


Sipulinkuorilla värjättyä keltaista ja pietaryrtillä värjättyä vihreää. Viimekesänä värjättyjä Wetterhoffin silkkivillalankoja.
 

Ihana kevyt materiaali vaikka kesähelteisiin hartioita suojaamaan.


Malli syntyi tehdessä. Niinkuin useimmiten.


Tosin huiviosan rakennetta olen ennenkin käyttänyt, samasta langasta neulotussa Villiviini-huivissa viime syksyltä.


Pitsit on neulottu erikseen ja virkattu kiinni huiviosaan. Pitsissä viehättää nurjattomuus.


Paksummasta langasta neulottuna tällä samalla mallilla saa huivin talveksi / viileälle säille.

 


Huomaan nyt monesta viime aikaisesta postauksesta, että keltainen ja vihreä ovat väreissäni pinnalla.


Värikaudet menee vähän sen mukaan, mistä väristä ja mistä energiamuodosta on puute.


Nyt on selvästi energialataustarvetta talven aherruksen jälkeen.


Lääkkeeksi siis keltaista ja vihreää, sekä aikataulutonta lomaa.


Säästä vielä sen verran, että sehän on asia, johon ei voida vaikuttaa, muuta kuin vaihtamalla paikkakuntaa / maata.


Joten eiköhän mennä sään mukaan ja nautita Suomen kesästä just sellaisena kuin se on!
 

 Mä ainakin nautin aamu-uinnille kävelyn raikkaasta esipesusta :-)


Tähän huiviin on helppo tehdä myös ohje. Olisikohan siihen kiinnostusta?
 

Ps. blogi jää heinäkuuksi (noin) lomalle, mutta Instagramista tuskin maltan olla pois. Instassa voit seurata mua @punospirjo.