lauantai 27. syyskuuta 2014

Vähänkö me punottiin

 

Yhdessäoppimista ja monta valmista tuotetta

Eilen käynnistyi tämän syksyn Yhteisölliset käsityöillat Turengin Aseman ravintolan terassilla.


Tai oikeastaan jo maanantaina, kun käytiin kaatosateessa keräämässä pajuja eilistä punontaa varten. Vaikka ollaankin Turengista, ei olla sokerista!

 

Eilen oli aiheena kranssit. Laaja aihe ympyräkranssista palloon. Sydämistä koriin. Ja muita taiteellisia luomuksia. Ohjaajana minulla oli ihan täysi työ ehtiä neuvomaan jokaista.




Aseman terassin suojassa ja lämmössä oli tunnelmaa ja tohinaa, jolle sävyjä toi ulkopuolella puhiseva puuskainen tuuli ja pimenevä ilta. Sade saapui vasta punontaillan päätyttyä.


Pallon punominen on sitkeää, kaaosmaista ja määrätietoista etenemistä kohti oikeaa muotoa.



Oltiin kovin sydämellisiä, kun syntyi useampi punottu sydän.





 Pientä apumiestä ilahdutti oman äidin punoma pajusydän. Kannatti lähteä mukaan <3


Lisäksi valmistui pallo ja yksi kranssipohjaan rakentuva kori sekä sen pikkuveli.



Jokaisen työ tuli valmiiksi viimeistelyä myöten. Taitavia ja innostuneita tekijöitä kaikki!


 
Lisää tällaista, kiitos!


Ja lisää onkin tulossa, sillä:

Lokakuun lopulla pe 31.10. räsyvirkataan eli tehdään matonkuteista mm. pannunalusia, pieniä koreja tai mitä sitten kukin keksiikään. Valmistautumisohjeita tulee lokakuussa. Koko syksyn ohjelma löytyy täältä. Tervetuloa mukaan!


Loppumaljan aika! Kiitos Maspe yhteistyöstä taas kerran! Ja kaikille punojille ja tukijoukoille myös lämpimät kiitokset.






2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos margsan, niin minustakin! Ja innokkaat punojat ja kaunis syyssää saivat minutkin istumaan pajujen kanssa pihaterassille viikonloppuna.

      Poista