Viikonloppu kehruu Jennynä!

Kehrää, kehrää tyttönen!

Jotain mindfulnesiin, downsiftaamiseen tai ainakin perusasioiden ja isoäitien taitojen äärellä olemiseen verrattavaa oli viime viikonloppuna. Toteutui pitkäaikainen haave tehdä kuidusta lankaa. Kahden päivän kehruukurssi Neulekahvila Lentävässä Lapasessa. 

Lankaa tuli ja samalla myös todistettua, että kun kerran on jotain taitoa riittävästi hankkinut, se säilyy vuosikymmenten tauonkin jälkeen. 70- ja 80-lukujen vaihteessa olen parit nyttöset villaa ja pellavaa perinnerukilla kehrännyt opinnoissa Wetterhoffilla. Ja kerran olen nyhertänyt yhden päivän värttinäkurssilla viitisen vuotta sitten Villavyyhdessä.

Lentävä Lapanen hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Kurssi alkoi lauantaina klo 15, kun kauppa meni kiinni. 14.50 Lapanen oli vielä tupaten täynnä asiakkaita ja iloista puheensorinaa. Mieletön kohtaamispaikka ja oli mukavaa, kun muutama asiakas bongasi villapaitani kommentilla, olen nähnyt tuon instassa / Facebookissa / blogissasi ja vielä, että oli kuulemma livenä vieläkin hienompi kuin verkossa. Neulojan ja mallin suunnittelijan mieli lepää ja rinta on rottingilla. Positiivista palautetta ei vaan saa koskaa liikaa.

Meitä kehruukurssilaisia oli 8 henkeä, 7 aikuista ja yksi nuori neiti. Kyllä naisia kaikki, vaikka tekniikka voisi hyvin innostaa etenkin nykyrukkien ansiosta myös miehiä. Opettajana oli kehruuta monipuolisesti osaava Kirsi Kostamo. Ja lisäksi mukana oli Lapasen Tarja, joka sanoi, ettei kehrää, mutta aina väliin jätti neuleensa tiskille ja tuli värttinähommiin. Tarjalle erityiskiitos videoista, joita minulle kehruustani muutaman kuvasi. pari videota löytyy Instagram tililtäni @punospirjo.

Aloitettiin karstaamalla raakavillaa. Osa laittoi joukkoon lemmikkinsä karvaa; kissaa, koiraa tai kania. Tehtiin lepereitä ja siirryttiin värttinän käyttöön.

 

Värttilällä tehtiin ensimmäiset langat, erilaisia persoonallisia paksuuksia ja kierteiden määriä.

Vähitellen siirryttiin rukkeihin, joita oli montaa eri tyyppiä käytettävissä. Sekä perinnerukkeja että moderneja pystyrukkeja. Itselläni oli tavoitteena päästä kokeilemaan pystyrukkeja. Josko sellaisen itsellekin vielä hommaisin, kun kotona näytettiin jo vihreää valoa.

Lauantaina testasin ja kehräsin lankaa luonnonvärisestä ja ruskeasta raakavillasta Louet 17 -merkkisellä vaihteettomalla yksipolkimisella rukilla. Sujui, mutta jalkatreeni tuli tietenkin vain oikeaan jalkaan. Kätevää rukissa oli paikat vararullille, joista paikoista kertaus sujui hyvin suoraan molempien säikeiden kehruun jälkeen.

Kertauksen jälkeen lanka rullalta viipsinpuulle ja siitä vyyhdeksi.

Sunnuntaina otin testaukseen kaksipolkimisen uusiseelantilaisen pystyrukin, Majagraft Little Gem. Hyvin riisuttu ja simppeli malli. Tästä tuli minun lemppari eli menee mahdollisesti hankintalistalle. Kehräsin tällä rukilla sekä raakavillaa että valmiista topsista värjättyä oranssin kirjavaa Corriedale -villaa. Ohennettuna esilangan vahvuuteen kehruu topsista oli sujuvaa, miltei helppoa.

Tasalaatuista ohutta lankaa näistä mistään en tietenkään edes tavoitellut. Enkä olisi saanutkaan. Sellaiset voin ostaa Lentävästä Lapasesta tai muista lankakaupoista. Käsinkehrätyn pitää kyllä jotenkin erota ostolangasta, ettei tarvitse erikseen sanoa, että olen tämän muuten itse kehrännyt.

Kurssilla kehräämiäni yksisäikeisiä ja kerrauttuja lankoja:

Kotona otin vanhan perinnerukkini esiin ja sillä kertasin loput langat.

Sitten langat vyyhdeille ja kuvausta puolelta ja toiselta. Lankojen paino likaisena oli 160 grammaa.

Ja lopuksi pesu villanpesuaineella ja kuivumaan.

Taidan tietää jo, mitä langoista teen, lopputulos jää nähtäväksi. Kehruuta suorittelen kaikille rauhoittumista ja esiäitien juurille paluuta halauaville. Mukaan kunnon annos kärsivällisyyttä ja innostusta. Taito karttuu vain tekemällä, karstaamalla, kehräämällä, kertaamalla! Paljon saan tasaisen kierteen eteen vielä tehdä töitä.