tiistai 16. helmikuuta 2016

Käsitöitä ja some-innostusta

some + neulominen = #taskuneuloosi


Elämäni toinen #taskuneuloosi oli viime lauantaina. Vaan ei viimeinen. Paikkana jo edellisestä #taskuneuloosista tuttu Neulekahvila Lentävässä Lapasessa Järvenpäässä.


Oli taas ilo ajella kauniissa talvisäässä Järvenpäähän. Tällä kertaa tiesin, mikä odottaa: innostus, yhteisöllisyys, asiantuntemus, jakaminen, yhdessätekeminen, lämmin ja tiivis tunnelma, naisenergia, positiivinen lataus, ahkeruus, jne. Ja nämä kaikki kuorrutettuna inspiroivalla miljööllä, sosiaalisella medialla ja ammattitaitoisilla ohjaajilla.



Reilu vuosi sitten edelliseen #taskuneuloosiin ajaessa en tiennyt, mikä odottaa. Silloin tunsin vain Pauliina Mäkelän, suomen kilteimän yrittäjän Kinda OY:stä. Pauliinan osaamisen tuntien tiesin, että vain hyvää on tulossa. Silloin tutustuin myös toiseen vetäjään Marja Nousiaiseen, FutureMarjaan. Marjan päivityksistä somessa ja myös ekirjasta Menesty somessa olen oppinut paljon.


Tutustu linkistä blogikirjoitukseeni vuoden 2015 #taskuneuloosista.



Marjan kirjasta Menesty somessa olen kirjottanut blogissani 31.5.2015 otsikolla Somempana somessa. Tuossa postauksessa arvioin myös omaa some-minääni. Olisikohan jo arvioinnin päivittämisen aika?

 
Ideoita ja apua olen saanut vuoden aikana myös monilta muilta ekan #taskuneuloosin osallistujilta, esim. Rouva Sanalta alias Minna Luomalta. Mm. apua ruokapaikkojen etsimisessä Järvenpään - Tuusulan alueelta.


Tällä kertaa taskuneuloosissa aiheina olivat Periscope, Snapchat, vloggaaminen ja tubettaminen. Suurimmassa roolissa oli Periscope, sillä tilaisuus sreemattiin suorana Periscopen avulla ja seuraajia oli enimmillään toista sataa Marjan twiitin kautta. Jännää oli!

 
Periscope video on katsottavissa vuorokauden, mutta Marja on tallentanut sen ja linkittänyt blogiinsa, voit siis mennä katsomaan nauhalta 14.2.2016 #taskuneuloosin tunnelmia.


Enpä tiedä, koska nämä suorat videoinnit tulee omaan arkeen aktiiviseen käyttöön. Täytyy tuumata. Samoin kävi aikanaan Instagramin kanssa. Opin perusteet ja loin tilin ja sitten meni yli vuosi käytön aloittamiseen. Sen jälkeen olen ollut ihan koukussa, nimellä @punospirjo. Instassa tykkään sen visuaalisuudesta. Saan energiaa toisten jakamista kuvista ja myös omista kuvista. Ehkä hienointa kuitenkin on huomata kuvaamisen kehittyminen ja uusien kuvakulmien näkeminen kokemuksen myötä. Elämä on täynnä vaihtoehtoisia ja mielenkiintoisia kuvakulmia, myös vähemmän mukavat asiat.



Lentävässä Lapasessa ympäristö inspiroi monin tavoin. Haalimaan uusia lankoja, suunnittelemaan seuraavia projekteja, vaihtamaan kokemuksia niin käsitöistä kuin sosiaalisesta mediastakin.

 
#taskuneuloosissa koettiin käsin, kuunneltiin ja kilisteltiin koukkuja ja puikkoja, ihmeteltiin ja kuunneltiin korvat höröllä, ahmittiin kaikki Pauliinan ja Marjan opit ja kokemukset. Ja innostus! Ahkerista käsistä vauhdikkaita kuvia!




Oli kyllä taas niin etuoikeutettu olo olla tässä mukana. Innolla odotan jo seuraavaa #taskuneuloosia. Onneksi monet näissä tapahtumissa saadut tutut ovat lähellä ja tavoitettavissa sosiaalisen mediaan kanavien kautta! 


Marjan käsityö oli mukana rekvisiittana, sillä myös viestinnän ammattilaisessa lähtee neulominen lapasesta! Oma työni - virkattu huivi sai muutaman palan lisää. Ja kotiin tuli kassillinen lankoja. Hyvien päivien varalle!



Lopuksi otettiin ryhmä kuva, tässä siihen valmistautumista. Marjan blogikirjoituksessa on lopullinen kuva.


Suosittelen tulemista mukaan sosiaalista mediaa ja käsitöitä yhdistävään maailmaan, 
jos haluat oikein erityistä inspiraatiota ja uutta energiaa!