lauantai 27. joulukuuta 2014

Piilosilmukkavirkatut tumput

  Piilosilmukkavirkaten näkyvää tulosta

Sosiaalisen median yhteisöllisyys on hieno juttu! Sain loppukesästä työkaverilta pussillisen itselleni vieraita koukkuja. Marraskuun lopulla muistin koukut ja kyselin mm.- Käspaikka - käsityö elämässä -ryhmän kautta FB:ssä, mitähän nuo mahtavat olla. 


Samana päivänä sain roppakaupalla vastauksia ja niistä piilosilmukkavirkkauskoukku tuntui osuvan oikeaan. Kiitän tästä avusta kovasti! Googlaamalla piilosilmukkavirkkaus tai norjaksi pjoning tai ruotsiksi smygmaskvikning, löytyy paljon kuvia ja ohjeita aiheesta. Vaikuttaa siltä, että tekniikka on / on ollut varsin suosittua ainakin Ruotsissa ja Norjassa. 
 
Samalla tunnistin, että myös itse omistan yhdet piilosilmukkavirkatut lapaset, Helmiveneen alpakkalapaset. Hyvä suomenkielinen ohje piilosilmukkavirkkaukseen on Punomon sivuilla.
 

Vasta joulurauhan julistuksen jälkeen ehdin vihdoin kokeilemaan koukkujani. Tein ekat tumput yhdellä pisimmistä koukuista. En vaihtanut koukkua kesken virkkauksen, vaikka sen pää painoi välillä ikävästi kämmeneen. Lankana 100% Lima -villalanka.


Piilosilmukoiden eli kiinteiden ketjusilmukoiden virkkaaminen on helppoa, mutta tasaisen virkkuurytmin saaminen näillä koukuilla vaati vähän treenausta. Koukku silmukkaan, lanka koukulle ja lanka suoraan läpi molempien lankojen. Ja sitä samaa toistetaan koko ajan.
 



Pinnasta saa erinäköistä sen mukaan ottaako koukulle edellisen kerroksen silmukan etu- vaiko takareunat. Tein tumppujen reunaan 8 kerrosta niin, että otin aina silmukan takareunan koukulle. Muuten tumput on tehty niin, että olen ottanut koukulle silmukan etureunan. Peukaloa varten jätetään sopivan kokoinen aukko ja siihen siis yläpuolelle ketjusilmukoita, joiden kohdalla 1. kerroksella on otettu koukulle silmukan takareuna. Näin jää silmukan toinen reuna peukaloa varten vapaaksi.


Lapasten kavennukset on tehty 4 kohdassa eli säteittäin. kaventaessa otetaan kahden peräkkäisen silmukan lanka koukulle ja vedetään lanka kaikkien kolmen langan läpi kerralla.


Peukalo virkataan aukosta ylöspäin ja lopussa kavennetaan joka toisella piilosilmukalla, välissä yksi normaali piilosilmukka.


Tumput ovat tiiviit ja napakat, mutta kuitenkin joustavat. Ekat tumput tein ihan yksivärisinä. Hain vaan rytmiä virkkaamiseen.



Keltaisten tumppujen Lima -villalanka oli varmaankin paksuin mahdollinen näille koukuille.




 
 
Piilosilmukkavirkkaus sopii hyvin ohuelle langalle, sillä neuloksesta tulee kuitenkin tiivistä ja lämmintä. Lämpimämmät kuin yksiväriset ohuesta langasta neulotut yksinkertaiset lapaset. Tietenkin paksulla langalla ja isolla virkkuukoukulla sitä saa tehtyä paljon nopeammin, mutta selvästi perinteiset tumput tekniikalla on tehty suht ohuista langoista. Nopeampaa tämä on kuin neulakinnastumppujen tekeminen. Mutta hitaampaa kuin neulominen. Ainakin minulle.


 
Toisiakin jo aloitin tehdä. Lyhyemmällä koukulla, joka on selvästi mukavampi käteen. Mahtuu hyvin kämmenen sisään. Nämä minun  koukut ovat selvästi vanhoja ja aika ohuelle langalle tehtyjä.

 
Toisia tumppuja tai kämmekkäitä (en ole vielä päättänyt kummat tulee) teen nyt ohuesta 2-säikeisestä Pirtin kehräämön karstalagasta, jota olen viime kesänä värjännyt kasviväreillä kilokaupalla.


Kuviollista virkkausta on kyllä mukavampi tehdä ihan kiinteillä silmukoilla, koska silloin voi lepäävät kuviovärit kuljettaa virkkuun sisällä. Tässä piilosilmukkavirkkuussa niistä jää lenkit nurjalle puolelle, ihan niin kuin kirjoneuleessakin.


Nenä kohti uutta vuotta pilmusilmukkavirtaten tai muuta touhuten!

6 kommenttia:

  1. Jaahas, toimi nämä koukut siis paksummallakin lagalla, vaikka olikin pieni koukkuosa :)
    Kivat lapaset tuli!

    Mulla oli lapsena tällä tekniikalla virkatut lapaset - saattoi olla useammatkin. Kahdeksankymmenluvulla opiskeluaikana tein itselleni luonnon valkoiset lapaset ja pipon, jossa oli käänne reunassa sekä pieni nipukka huipulla. Tiiviit ja lämpimät olivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Sinulta taisin ne parhaat vinkin koukkuihin liittyen saadakin FB:ssä. Kyllä tuolla langalla piilosilmukat sujui, kun niin oli päättänyt ;-) Tarkka sai olla, että ei tullut liian tiukkaa ja ettei koukku halkaistut lankaa. Mutta kun tavoittelin tiivistä ja lämmintä tumppia. nyt työn alla oleva ohut lanka on näille koukuille paremmin sopivaa.

      Pipo tällä tekniikalla on varmasti myös mainio! Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Kivannäköistä pintaa ja todella kaunis väri lapasissasi!

    VastaaPoista
  3. Ihanat lapaset.
    Olen joskus normi koukulla koittanut saada laset piilovirkattua, mutta en ole ollut tyytyväinen tulokseen ja ovat joutuneet purkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Harmi, ettei piilovirkkaamista tumpuistasi tullut mieluisat. Ehkä joskus yrität uusiksi? Normikoukku käy ihan hyvin, kunhan koko on lankaan sopiva, eikä kiristä silmukoita liikaa. Mulla tässä oli nimenomaan juttuna ottaa nuo saamani "kummalliset koukut" haltuun :-)

      Poista