sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Värjärikillan vuosikokous

Innokkaita värjääjiä koolla Turussa


Nyt aika kuluu kuin siivillä, eikä blogin päivittämiseen meinaa olla aikaa. Juttuja ja aiheita on, mutta jäävät luonnoksiksi, kuten tämäkin jäi pariksi viikoksi. Sitten pitää säätää aikamuodot ja tarinat uusiksi, kun asia ei tapahtunutkaan tänään tai eilen. Tästäkin Värjärikillan vuosikokouksesta tuli kuluneeksi jo pari viikkoa. Mutta kiva palata mielessä takaisin mukavaan päivään Turkuun.

Lauantaina 11.3. kokoonnuimme kokoustamaan Turkuun eri puolilta Suomea, noin 20 henkeä. Vuosikokouksen lisäksi käytiin kaupungilla lounaalla ja opeteltiin tappikutomista lampaanvillasta. Hallitus suunnitteli seuraavaa Värillä -lehteä ja tulevan kesän Värjäripäiviä - ohjelma ilmestyy lähiaikoina. 


Kokouksessa jouduin tai pitäisikö sanoa pääsin puheenjohtajaksi. Ihan mukava ja helppo homma, kun hallitus oli valmistellut asiat hyvin ja yhdistyksen asioita ja taloutta on hoidettu huolellisesti. Ja kokousväki oli aktiivista.

Lounaalla ajeltiin Aurajoen puolelta toiselle ja takaisin Förillä. Ja siinä välissä syötiin siellä toisella puolella. En tiedä kumpi puoli oli oli tosi puol jokkee, mutta molemmat puolet Aurajokea olivat siis käytössä päivän aikana.




Kokous ja iltapäivän kutominen olivat Manillantehtaan rakennuksessa köysisalissa.



Tappikudonta oli ihan uusi kokemus. Sitä olisi kiva tehdä esim pienten lasten kanssa matonkuteesta. Nyt harjoittelimme perinteiseen tapaan rasvaisella lampaanvillalla. Villa oli suoraan kerimisen jäljiltä, pesemätöntä ja rasvaista. 




Villalaatuja oli useita erilaisia ja niinpä kokeilinkin omaan kudontaplänttiini kaikkia vaihtoehtoja. Kovin olivat erilaisia kuitupituudeltaan ja tunnultaan. Työni odottaa terassilla edelleen viimeistelyä ja pesua. Eiköhän se joskus tässä kevään aikana valmistu. Pitäisi keksiä sille myös jokin funktio. Ehkä päätyy takapuolen alle nuotiopaikalle, jos ei sitten seinälle, vähän riippuu siitä, osoittautuuko päässä oleva idea loimilangan lopuille toteutuskelpoiseksi.


Seuraavista kuvista hahmottuu tappikutomisen työvälineet ja -vaiheet. Loimilangat ovat kiinni tappion alareunan reiästä ja kun on kudottu lähes tappion pituus, kudottu osa siirretään tarpeista loimiin. Kudonta on ihan vaan palttinaa yhden tapin edestä ja yhteen takaa vuorotellen. Villakuidulla kudottaessa villaan laitetaan lievästi kierrettä, niin kuidun pysyvät koossa.










Lopuksi vielä linkki Instagramissa olevaan videooni tappikutomisesta. Instagramissa olen nimellä @punospirjo.

Nyt onkin sitten aika odottaa seuraavaa loppukeväällä ilmestyvää Värillä -lehteä ja kesän värjäripäiviä. Värillä lehti on jäsenetu, jota myös ei-jäsenet voivat ostaa killan tapahtumien yhteydessä. Samoin killan Värjäri -pinssiä. 

Värjäripäivät ovat tänä vuonna 20.-23.7. Lepaalla Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksella. Päiville ovat tervetulleita myös muut värjäyksestä innostuneet kuin Värjärikillan jäsenet. Ohjelma painottuu erilaisiin värjäyksiin tekniikoiden ja värien perusteella, mutta tarjolla on muutakin kuin värjäystä, esim. kehruuta. Värjäripäiville voivat osallistua muutkin kuin Värjärikillan jäsenet. Niin minäkin tein viime vuonna, tosin liityin kiltaan jo päivien aikana, sillä niin innostavat päivät olivat ja mukavia värjäreitä. Näistä Otavan opiston värjäripäivistä voit lukea blogistani, klikkaa edellistä linkkiä.

Värjärikilta löytyy myös Facebookista, liity ryhmään ja toki myös killan jäseneksi. Nähdäänkö heinäkuussa Lepaalla väripatojen äärellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti