sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Junasukat, junatumput ja myssy

Pieniä asusteita pienokaiselle

Sukkapuikkosukkien ja -lapasten lisäksi olen ruvennut tekemään enenevässä määrin sukkia ja tumppuja pyöröpuikolla ja macig loopilla. Ja nimenomaan varresta eteenpäin edeten eli samaan suuntaan kuin sukkapuikoilla. Ehkä minulle olikin macig loopin käytön kynnys siinä, että pitkään törkäilin siihen vain varpaista varteen etenevistä sukissa.


Arkimamman blogissa oli mainio ohje varresta varpaisiin etenevien sukkiin. Hyödynsin jo keväällä ohjeesta sekä aloituksen että tiimalasikantapään tekemisen. Tässä linkki tuohon käyttämääni Arikimamman ohjeeseen. Yleensä kyllä teen vahvistetun kantapään. Mutta esim. ihan pienten lasten sukissa ne ei ole välttättömät. Pohjat ei kulu vaunuissa ja lattialla ilmaan potkiessa.


Junasukkien tarina on liikuttava. Varmaan monelle neulojalle ihan tuttu, mutta haluan sen tässä jakaa. Lähde on Etelä-Pohjanmaan Taito ry.

Junasukkien tarina

Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa. Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana. Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria. Paitsi että sukka on kaunis katsella, se pysyy erittäin hyvin pienen lapsen jalassa.
Linkki lähteeseen, samalla sivulla on myös junasukkien ohje sukkoapuikoilla neuloen.


Tein siis junasukkani varresta varpaisiin macig loopilla ja tiimalasikantapäällä. Siten siis sukat poikkesivat perinteisestä junasukkaohjeesta. Loppukesästä ja alkusyksystä on ollut mainioita lämpimiä kelejä neuloa pihalla lepotuolissa varpaat pystyssä.
 

Moni on varioinut junasukista junatumpuja. Niin minäkin tein. Peukuttomat tumput pienokaiselle.


Asustesettiin tein vielä myssyn. Googlasin vauvanmyssykuvia ja löysin mieleisen sekä tyyliltään junasukkiin ja -tumppuihin sopivat. 


Ilokseni huomasin, että malli oli Moda-lehdestä, joka löytyi omasta lehtihyllystäni. Moda 1/2012.


Lehden myssy oli tehty paksummasta langasta, joten lisäsin silmukoita ja skaalasin kavennukset ja joustimet suurempaan silmukkamäärään. Ja myös myssyn tein macig loop tekniikalla, en sukkapuikoilla, kuten lehden ohjeessa.


Omenanvihreä asustesetti on neulottu Dropsin Baby Merino villalangasta 2,5 numeron pitkällä pyöröpuikolla. 50 gramman kerässä lankaa on 175 metriä ja lanka on 100% villaa. Kahdesta kerästä jäi vielä jonkun verran lankaa. Ihanan pehmoista pienen iholle. Omenan vihreä väri oli mielestäni mainio pienelle pojalle.


Paketti kruunaa setin. Väriin sopivalla hyllypaperilla taustapahvin päällystys. Asusteiden ja kurpitsakaiffarin asettelu pahville, sellofaania päälle ja vihreästä niinestä naru ja rusetti. Asusteet ovat päässeet ristiöisissä pienokaiselle.


Seuraavat junasukat tuli jo heti perään. Kurpitsan oranssit, samasta Baby Merino -langasta. Saa nähdä, kenen varpaita pääsevät lämmittämään. Pienet asusteet, ihanan sukkelia neuloa!





8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Eevamaria, minustakin oikein onnistunut lopputulos. Raikas vihreä!

      Poista
  2. Todella kaunis setti ja niin kauniisti paketoitu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude! En halunnut piilottaa läpinäkymättömään pakettiin :-)

      Poista
  3. Kiitos ohjelinkistä! Olen joskus kokeillut ihan omin päin sukkien vääntämistä pyöröpuikoilla. Jospa enskerralla onnistuis paremmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Arkimamman ohje on perusteellinen :-) Sillä onnistuu!

      Poista
  4. Ihmettelin aina että mitkä ihmeen junasukat, kunnes meillä oli ristiäiset kuukausi sitten. Pikkumies sai junasukat ja pappi kertoi mistä tuo nimitys on saanut alkunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmettelin aikanaan! Junasukkiin tarina on koskettava <3

      Poista